Oulun Kamarikuoro

Oulun Kamarikuoro on perustettu vuonna 1960. Kuoron taiteellisena johtajana toimii Kristian Heberg. Vuosien varrella Oulun kamarikuoroa ovat johtaneet myös Topi Kukkonen, Steven Portman, Rauno Rännäli, Elias Palola, Markku Jounela, Marjatta Jounela, Kari Kaarna ja Marita Kaakinen.

Kuoron ohjelmistoon kuuluu laaja sekakuoro-ohjelmisto aina 1400-luvulta nykypäivään. Lisäksi kuoro on esittänyt orkesteriteoksia mm. Vaasan kaupunginorkesterin, Oulunsalo Ensemblen, Oulu Sinfonian, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Oulun Konservatorion Kamariorkesterin, Pohjan Sotilassoittokunnan ja Basel Sinfoniettan kanssa.

Kuoro on tehnyt konserttimatkoja Italiaan, Saksaan, Ruotsiin, Neuvostoliittoon, Sveitsiin, Ranskaan, Eestiin ja Irlantiin ja viimeksi Yhdysvaltoihin. Eestissä, Italiassa ja Yhdysvalloissa on osallistuttu myös kilpailuihin. Syksyllä 2005 kuoro oli myös mukana Olli Kortekankaan Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlaa varten säveltämässä oopperassa Messenius ja Lucia. 

Kevät 2015 toi mukanaan Sibeliuksen Oma maa -kantaatin yhdessä Oulu Sinfonian kanssa, Osmo Vänskän johtamana. Palmusunnuntaina 2015 Oulun Kamarikuoro esiintyi Oulun Konservatorion Kamariorkesterin kanssa Oulun Tuomiokirkossa Faurén ja Händelin sävelin.

Heinäkuun lopussa 2015 Oulun Kamarikuoro esitti yhdessä Keski-Pohjanmaan Kamarikuoron, Vaasan kaupunginorkesterin ja solistien kanssa Mendelssohnin Elias-oratorion osana Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlia. 

5.12.2019 pidimme perinteisen Kaksi Kynttilää-konsertin, solistina Kaisa Ranta. Aikaisempina solisteina ovat olleet Soile Isokoski, Helena Juntunen, Petrus Schroderus, Waltteri Torikka ja Juhani Alakärppä.